lauantai 25. kesäkuuta 2016

Antti Hopia ja Nina Laakko: Kirjaston kissat


Aloitanpa bloggauksen sarjakuvalla, johon rakastuin jo muutama vuosi sitten, kun löysin Eräänlaista ystävyyttä- albumin kotikirjastoni hyllyn kätköistä. Vähän aikaa sitten kissoja tuli jälleen ikävä ja varasin sarjan kolmannen osan, Oikeiden noitien osaston. Pitihän ne muutkin albumit sitten lukea ja hihitellä taas kirjaston kissojen jutuille.

Kirjaston kissat on Antti Hopian kirjoittama ja Nina Laakon kuvittama ja se on aiemmin ilmestynyt Turun Sanomissa. Viisi julkaistua albumia tuovat tämän ihanan sarjakuvan myös niiden ulottuville, jotka eivät ole sanomalehteen käsiksi päässeet. Strippisarjaa on lisäksi julkaistu myös Turun kulttuuripääkaupunkivuoden muistoksi kirjassa Kulttuuripää 2011. Mukana ovat vanhat tutut hahmot. Heidän mukanaan käydään kirjastossa, jossa tavataan huonosti käyttäytyvä kirjastotäti. Tämän jälkeen voikin poiketa kuoleman kanssa kahville.

Sarjan päähenkilöinä ovat Turun pääkirjaston ullakolla asuvat kissat Francis ja Ziu. Francis on viettänyt nuoruutensa Pariisissa, jota muistelee usein kaivaten.  Ziu taas on nuori orpokissa, jolle Francis koettaa opettaa elämää ja kirjallisuutta. Mukana on lisäksi muita valloittavia hahmoja, kuten rakkautta etsivä Beatrix ja gradunsa kanssa tuskaileva Pasta.

Hahmojen parissa lukija pääsee nauttimaan nokkelasta kielenkäytöstä seuratessaan kissojen sanailua ja filosofointia. Myös piirrosjälki on hyvää ja tekee kissat entistä hellyttävämmäksi. Yksityiskohtia on käytetty melko niukalti ja huomion voi keskittää itse sisältöön.

Huumori on oivaltavaa ja hienovaraista. Vitsiä ei alleviivata, vaan se muodostuu pienistä elementeistä, ilmeestä tai parista sanasta. Sarjan edetessä huumori muuttuu entistäkin hauskemmaksi ja viittauksia kirjoihin esiintyy alkua enemmän. Tuntuukin, että huumori on entisestään nasevoitunut sarjakuvan kehittyessä.

Suosittelen sarjakuvaa kaikille kirjojen, kirjastojen ja kissojen ystäville.

Albumit:
Pyhän kalan salaseura (Sammakko, 2001)
Gogolin nenä (Sammakko, 2004)
Oikeiden noitien osasto (Utopia 1516, 2009)
Eräänlaista ystävyyttä (Utopia 1516, 2010)
Kirjan ja kanan päivä (Utopia 1516, 2011)
Kulttuuripää 2011 (Utopia 1516, 2012)